Hannu Jaatinen

Hei! Olen Hannu Jaatinen, 64-vuotias entinen meriammattilainen. Nyt olen työeläkkeellä. Asun Mikkelin Ristiinassa. Olen perheellinen, minulla on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta.

Haluan vaikuttaa elinvoimaisen Mikkelin ja tasa-arvoisten päätösten puolesta Etelä-Savossa. Hartain haluni on, että puolueet voisivat tehdä kitkatonta yhteistyötä kaupunkimme ja maakuntamme hyväksi. Kaikkia meitä tarvitaan, että voisimme menestyä jatkossakin. Vain yhteen hiileen puhaltamalla selviämme parhaiten.

Kannatan, että ESE säilyy 100 %:sti Mikkelin kaupungin omistuksessa. Vesilaitoksen ulkoistaminen on väärä päätös.

Haluan myös vaikuttaa Ristiinan elinvoimaisuuden puolesta. Mikkeli on hoitanut pääosin hyvin Ristiinan asioita kuntaliitoksen jälkeen. Lukion lakkauttaminen oli väärä päätös. SDP vastusti valtuustossa Ristiinan lukion lopettamista.

Ristiinalaiset ovat aika tyytyväisiä siihen, miten asioita muutoin on hoidettu. Terveyskeskus toimii hyvin. Meillä on toimiva liikekeskus, johon olemme tyytyväisiä. Liikuntaharrastukset on myös hyvin saatavilla. Nuorisokin pääsee helposti mukaan liikuntaharrastuksen pariin. Jos kaupungin liikuntatoimistoon soittaa ja ilmoittaa epäkohdista, niin kaikki järjestyy helposti.

Harrastan itse ulkoilua luonnossa. Käymme usein laavuilla. Kalastan ja veneilen. Kotini sijaitsee 50 metrin päässä Saimaan rannasta. Meriammattilaisena minulle on tärkeää päästä vesille. Ristiinassa tämä on mahdollista.

Ristiinalaisten lasten ja nuorten varhaiskasvatuksesta, koulunkäynnistä ja vapaa-ajan vietosta haluan pitää huolta.

Kannatan sosialidemokraattisia arvoja: tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Reilu peli, kaikille samat mahdollisuudet. Näitä arvoja haluan olla puolustamassa. Siksi olen ehdolla.


Tasa-arvoisemman yhteisömme puolesta!
Tervetuloa kampanjaani!
Hannu