Raine Leena Lehkonen

Hei! Olen Raine Leena Lehkonen Mikkelin Lähemäeltä. Olen tällä hetkellä kaupunginvaltuutettu ja Etelä-Savon Koulutus Oy:n hallituksen puheenjohtaja.


Olen toiminut lehtorina ja OAJ:n pääluottamusmiehenä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa eli Xamkissa. Koulutukseltani olen filosofian maisteri. Jäin työeläkkeelle viime vuoden alussa. Jatkan opettamista vapaaehtoistyönä kerhoissa.

Minulle tärkeitä asioita ovat koulutus, tavallisen ihmisen arjen palvelut ja hyvinvointi.Perheeseeni kuuluu puolisoni Antin lisäksi kahden tyttäreni perheet, viisi lastenlasta ja kaikkien lemmikki koiramme Aapoarmas. Suurperheen kanssa teemme kaikenlaista – kesät talvet. Tai hengailemme muuten vain. Olen iloinen, että perheeni asuu Mikkelissä. Haluan, että näin on myös tulevaisuudessa. Toimin luottamushenkilönä niin, että lapsiperheet voivat asua ja elää Mikkelissä, löytää täältä työn ja kodin. Mikkeli on mitä parhain paikka – myös lapsiperheille – kun palvelut pelaavat ja ovat lähellä.

Opettajana olen nähnyt miten koulutus antaa nuorille tulevaisuuden. Luottamushenkilönä tunnen ammatillisen koulutuksen ja työni puolesta korkeakoulumaailman. Perheeni kautta arkeani ovat varhaiskasvatus, nuo ihanat päiväkodit, peruskoulu ja lukio. Kaikilla tulee olla tasavertaiset oikeudet ja mahdollisuudet luoda koulutuksen avulla oma tulevaisuus. Sote-uudistuksen jälkeen Mikkelin suurimmaksi toimialaksi jää varhaiskasvatus ja koulutus. Siinä on työsarkaa talouspaineiden puristuksessa. Päätökset eivät synny itsestään. Ne tehdään yhteisellä tahdolla ja toimilla.

Etelä-Savon Koulutus Oy:n hallituksen puheenjohtajana seuraan aktiivisesti koulutuspoliittista keskustelua. Konserniin kuuluu ammatillisen toisen asteen koulutuksen järjestäjä Etelä-Savon Ammattiopisto eli ESEDU ja KasvuEsedu. Osakeyhtiön omistajakuntia ovat Mikkelin ja Pieksämäen kaupungit. Suomessa on tehty historiallinen uuden vuosituhannen merkittävin koulutusalan uudistus, kun eduskunta hyväksyi oppivelvollisuuden laajenemisen ja maksuttoman toisen asteen tutkinnon. Oppiminen on maksutonta välineitä ja kirjoja myöten. Tässä on viesti kaikille nuorille, ja myös aikuisille. Suomessa 15 % jokaisesta ikäluokasta tulee työmarkkinoille vailla toisen asteen tutkintoa.

Mikkelissä ja koko Etelä-Savossa tarvitsemme osaamistason nostoa, minkä tämä uudistus mahdollistaa. Mikkelillä on hyvät mahdollisuudet jatkaa vahvana koulutuskaupunkina varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Hienoa, että Xamk selvittää yliopistomahdollisuuksia ja LUT laajentaa toimintaansa. Tätä Mikkeli tarvitsee.

Nykyajan eläkeläiset ovat aktiivisia toimijoita. Mikkelistä puuttuu tällä hetkellä toimivat ja riittävän laajat harrastustilat. On kaupungin asia tukea tilaratkaisuilla varttuneempienkin hyvinvointia.

Rakastan liikkumista. Käyn ryhmäliikunnassa ja kuntosalilla, hiihdän ja pyöräilen. Mikkelissä on erinomaiset mahdollisuudet harrastaa eri liikuntalajeja. Jokaiselle löytyy omansa.Kutsun Sinut mukaan kampanjaan! Haastetaan tulevaisuus. Me voimme vaikuttaa yhdessä siihen, tehdäänkö tehokkuuden vuoksi – vai tuleeko Mikkelistä parempi ihmisen kannalta.

Tule mukaan kampanjaani!

Raine Leena

p. 0440360985
raine.lehkonen(at)gmail.com