Rauno Seppänen

Hei mikkeliläiset!
Olen Rauno Seppänen, 63, Mikkelin Rantakylästä. Tässä ”ikkunassa” kerron jotakin elämäni ikkunoista ja näköaloista.

Lapsuuskotini ikkunoista Osuuspankin talosta avautui näkymä Mikkelin torille. Enemmän minua kiinnosti kaupunginkirjasto, lukutoukan taivas. Isona minusta tuli kirjastonhoitaja, humanististen tieteiden kandidaatti. Opiskelin historiaakin ja harrastan sitä edelleen.

Katselin pitkään maailmaa kirjastojen tiskien takaa Etelä-Suomen kaupungeissa. Katselin myös maailman muutosta kriittisin silmin, mistä kertoo toimittamani kirja Tietoyhteiskunnan harha (Unipress 1998, 2. p. 2003). Suomensin kirjallisuutta, ja olen julkaissut kolme runoteosta.
Palasin kotikaupunkiini Mikkeliin v. 2010. Iäkkäät vanhempani tarvitsivat apua. Yhä useammin katselen nyt maailmaa äitini asunnon ikkunoista – isää ei enää ole – odotellen sinne kotihoidon työntekijää. Kyselen: Onko Mikkeli turvallinen paikka vanhuksille ja sairaille?

Paluumuuttajana olen joutunut katselemaan Mikkeliä työttömän silmin. Kirjoittamani Työttömän taisteluvirsi (tässä 1. säe) kuvaa kovin monelle tuttuja tuntoja:

"Minä vaivainen oon, kato, joutomies maan,
monet kuljen mä vaikeat retket.
Työpaikkaa kun tauotta etsin mä vaan,
koen kalvavat nöyryytyshetket.
Ilman työtä en ihmisen arvoa saa,
sama viesti kun mieleni taas masentaa:
”Valintamme ei kohdistu teihin.”

Tartuin jokaiseen pätkätyöhön, johon kelpasin. Ne avasivat minulle uusia tärkeitä ikkunoita todellisuuteen. Avustin vammaisia, raivasin tienvarsia, siivosin liiketiloja, seisoin liukuhihnalla kylmässä hallissa… Kyselen: Onko Mikkeli kannustava paikka työttömille?

Nyt, eläkkeelle päästyäni, rohkenen raottaa ikkunaa politiikkaan. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on ollut minulle aina arvo, jota puolustan jopa raivokkaasti – vaimon ja aikuisten tyttärien mielestä – mutta yhteisten asioiden hoidossa tarvitaan myös toisten kunnioitusta, sovittelua ja kompromisseja. Muuten juututaan poteroihin.

Yhteiskunta on niin vahva kuin sen heikoin jäsen. Siksi haluan puolustaa heikoimmassa asemassa olevia. Siihen minua kristittynä rohkaisee Nasaretin miehen, syrjittyjen ja sairaiden ystävän, radikaali ja rajat ylittävä toiminta evankeliumeissa.

On ilo ja kunnia kuulua SDP:n joukkueeseen, jolle toivon vaalimenestystä ja kaikille mikkeliläisille toivontäyteistä tulevaisuutta!

Tervetuloa mukaan kampanjaani!
Rauno Seppänen

raneseppanen05(at)gmail.com